Page 42 - Maallemuuttajan opas
P. 42
Kasvilavat ja kasvihuoneet
Kasvilavat ovat hyvä lisä puutarhassasi,
etenkin jos tarvitset kasveille erityistä
suojaa esim. myyriltä, jäniksiltä tai muilta
tuholaisilta. Kasvilavat tai niiden koko
alue on helppo suojata pohjastaan verkol-
la, reunoiltaan aidalla ja päältään harsolla.
Kasvilavoilla saat myös maan lämpi-
ämään tehokkaasti lisäämälle pohjalle
extrapaljon vielä käyvää ja lämpöä
tuottavaa lantaa. Näin voit aloittaa
kasvatuksen keväällä hieman aiemmin,
jos harsotat kasvin päältä.
Kasvihuone työntää tomaattia. Se on
Lavoilla on siis omat hyötynsä, joilla voi sijoitettu valvovan silmän alle, jotta
lisätä satoa. Kasvilavat voi koota halvim- kuivuus ei pääse yllättämään janoisia
millaan kierrätystavaroista, kunhan katsot tomaatteja.
että materiaalit eivät ole myrkyllisiä.
Kasvihuone on melko varma valinta mieltymyksesi. Yleisesti ottaen mitä
jokaiselle omavaraistelijalle. Sen avulla
saa kasvukautta jatkettua merkittävästi suurempi kasvihuone, sitä parempi.
Yleensä katumista tulee liian pienestä
kummastakin päästä. Kasvihuoneessa voi
aloittaa pitkää kasvukautta vaativat kasvihuoneesta. 4 neliötä on minimi ja
innokas voi laajentaa sen vaikka
taimet, kuten chilin, ja saa aikaista satoa
pöytään kylmänaroista kasveista, kuten kymmenkertaiseksi. Jotta kasvit kasvavat
kurkusta, paprikasta ja tomaatista. terveinä, ne vaativat tilaa ja valoa.
Pelkästään yksi tomaatin taimi tarvitsisi
Kasvihuone kannattaa sijoittaa puolen neliön alueen, kurkku vie koko-
aurinkoiselle, mutta ei paahteiselle paikal- naisen neliön.
le. Auringon valo lämmittää kasvi-
huoneen ja sen sisässä voi olla yli 20 Jos et erityisesti pidä tomaateista tai
astetta, vaikka ulkona ollaan muutamassa muista lämpöä vaativista kasveista, niin
lämpöasteessa. Kuumimpaan aikaan tarvitset kasvihuonetta lähinnä taimien
kasvihuonetta voi peittää varjostavalla esikasvatukseen aikaisin keväällä. Toi-
saalta jos asut kovin pohjoisessa osa
kankaalla.
kasveista menestyy varmimmin vain
Asentaisin myös ehdottomasti automaat- kasvihuoneessa.
tisen luukunavaajan, ettei sinun tarvitse
juosta koko aikaa katsomassa, missä Kokoa määrittää myös se, kuinka
huolehdit kastelusta. Jos saat sadevesi-
lämpötilassa huone on. On suuri riski,
että kasvisi kuolevat kuumuuteen tai tynnyristä ilmaiset vedet kasveille
kylmään. Automaattiset avaajat/sulkijat painovoimaisesti ja automaattisesti tihku-
toimivat ilman sähköä. letkulla (kasvihuone tynnyriä alempana),
työsi helpottuu. Jos taas joudut
Kasvihuoneen optimaalisen koon määrää kantamaan maksullista hanavettä
täysin perheesi ruokatarpeet ja ruoka- kasveille, kannattaa ehkä rajoittaa
39