Page 39 - Maallemuuttajan opas
P. 39
maltillinen, sillä rihmastot kasvavat tutkit maastoa koko vuoden kierron
puiden juuristoissa. Perehdy eri verran ennen kuin teet ihan kaikkia
luonnonvaraisten puiden hyötykäyt- ratkaisuja tai isoja istutuksia.
töön, ennen kuin kaadat niitä pois.
Esimerkiksi pihlajan marjat, koivun
lehdet ja mahla, kuusen kerkät ja Permakulttuurisen viljelyn
männynneulaset ja pihka ovat kaikki hyödyt
hyvä osa ruokametsääsi.
Kun ruokakasvit istutetaan permakult-
Jos pystyt tutkimaan maata läpi tuurisen ajattelutavan mukaan, luonto
vuodenaikojen, paikallistat myös eri itse osin suojaa, tukee, parantaa maata ja
mikroilmastot eli tontin kylmä- ja lannoittaa kasvit ja pitää rikkakasvit ja
lämpötaskut. Tällaisia syntyy esimer- tuhoeläinten räjähdysmäiset lisääntymiset
kiksi kivien lähistöön tai alaville aisoissa. Kasveista tulee vahvoja ja
alueille. satoisia ja isoin työ on kerätä jatkuvaa
runsasta ruokamäärää talteen ja
4. Tutki mitä ravinnoksi, lääkkeiksi tai säilöntään.
lannoitteeksi hyödynnettäviä kasveja
alueella jo kasvaa. Nokkoset, voi- Ruokametsässä korkeat puut suojaavat
kukat, siankärsämöt, poimulehdet, kasveja ylenmääräiseltä paahteelta ja
maitohorsmat, villivadelmat, sienet, tuulelta ja toimivat osittain myös
puolukat jne. ovat valmiita itsestään näköesteinä tuholaiseläimille. Lehtipuut
kasvavia hyötykasveja, joiden ympäril- tiputtavat lehtiä, joista tulee katetta ja
le suunnittelu kannattaa tehdä. multaa aluskasveille ja rungot toimivat
köynnösten tukina.
5. Selvitä kulkureitit. Minne pääsee
helposti tieltä tuomaan multakuormia, Maanpeitekasvit, kuten mansikka, puna-
apila ja erilaiset yrtit estävät rikkakasvien
minne komposti tulee. Mikä alue jää
paitsioon ja minkä ohi kuljet päivit- leviämisen ja maan kuivumisen auringon-
täin. Minne on lyhyt matka ja minne paahteessa. Kasvit, kuten rohtoraunio-
pitkä. Näiden pohjalta kannattaa yrtti vetävät pitkillä juurillaan ravinteita
miettiä erilaisia hoitotarpeita vaativien syvistä maakerroksista ja jakavat niitä
lehtiä tiputtamalla lähikasveille. Erilaiset
kasvien sijoittelu.
kukat karkottavat tuhohyönteisiä ja
Paljon huomiota tarvitsevat kasvit, houkuttavat pölyttäjiä. Osa kasveista
joita usein myös päivittäin käytetään sitoo maahan typpeä jne.
ruuanlaitossa kannattaa luonnollisesti Kaikki toimii yhdessä harmonisesti kuin
sijoittaa asumuksen viereen, kun taas paras sinfoniaorkesteri ja vähentää sinun
hedelmäpuut ja vadelmat voivat olla työtäsi. Pellolla luontoa vastaan taisteleva
kauempana tai vaikeammassa maas- viljelijä voi vain ihmetellä, miten selviät
tossa kulun kannalta. niin vähällä ja puutarhasi kukoistaa
monimuotoisuuden upeassa loistossa.
Kun katsot yllä olevaa viiden kohdan
listaa, ymmärrät, miksi permakulttuuri ”Syötävän metsäpuutarhan tuotteita ovat
ohjaa rauhalliseen luonnon tutkimiseen ja hedelmät, marjat, pähkinät, vihannekset,
suunnittelulle annetaan aikaa. Ideaalisesti mausteyrtit, ainekset teehen ja muihin juomiin.
Sieltä voidaan korjata ruokaa hyöty- ja
36