Page 8 - Maallemuuttajan opas
P. 8
Suomessa kuin Lontoossa. Valmis- Tavoitteena omavaraisuus
tuttuani sertifioiduksi hyvinvointival-
mentajaksi vuonna 2011 olen keskittynyt
opettamaan voimaantumista, mielen ja Omavaraisuus vilisee ihmisten puheissa
tunteiden ymmärtämistä sekä holistista, ja lehtien otsikoissa, ja epävakaa maail-
terveellistä elämäntapaa. mantilanne on ollut varmastikin osaltaan
ruokkimassa mielenkiintoa. Ruoka- ja
Mikään taustassani ei siis ole erityisesti energiahuolto sekä erilaisiin kriiseihin
valmistanut minua omavaraiseen maalla valmistautuminen on selvästi pompannut
asumiseen. Olen joutunut aloittamaan omituisten erakkojen puheista tavallisen
tyhjästä tämän muutosmatkan, kuten tallaajan keskusteluihin erityisesti epide-
ehkä myös sinä, teokseni lukija. Ja vaikka mia-vuosien aikana. Vessapaperin hams-
varsin monitahoinen on ollut elämäni, traamisesta päästiin nopeasti laajemman
jotenkin kummasti sekalainen taustani kotivaran keräämisen pohtimiseen.
lopulta osoitti yhteen suuntaan: Ihmisen suhde luontoon lähentyi, kun
Onnellisten Kylään Juvalle. Sinun karanteeniaikoja käytettiin puutarhojen
matkastasi tulee sinun näköisesi ja perustamiseen ja luontokävelyihin.
veikkaisin, että sekin saattaa olla yllätyksiä
täynnä. Kiinnostus omavaraisuutta kohtaan
näkyy myös Sitran 2020 tekemässä
kyselytutkimuksessa.
”Sitran selvityksessä tutkittiin Suomen suurten
kaupunkien asukkaiden ajatuksia korona-
aikana. Selvityksestä kävi ilmi, että suuri osa
vastaajista oli kiinnostunut muuttamaan
elämäänsä kestävämpien elämäntapojen suun-
taan. Koronapandemian aikana vastaajat olivat
pohtineet erityisesti arjen eri osa-alueisiin, kuten
ruokaan, asumiseen, työntekoon, liikkumiseen,
luonto- ja ympäristösuhteeseen sekä henkilö-
kohtaiseen vastuuseen ja kollektiiviseen
muutokseen liittyviä kysymyksiä. Monet
vastaajista toivoivat, että korona-aikana
tehdyistä, kestävämpää elämäntapaa raken-
tavista elämänmuutoksista tulisi pysyviä.
Elämäntapaa koskevat kysymykset ovat
pitkälti samoja, joita omavaraisuutta
tavoittelevissa kotitalouksissa oli pohdittu jo
ennen korona-aikaa.
Pandemia-aikana monen elämässä tärkeiksi
tulleet luonnonläheisyys, hitaampi elämänrytmi,
rahankäytön muuttuminen, kotoinen puuhas-
telu ja joidenkin kohdalla myös ainakin
Ensimmäiset isommat ruokamäärät osittainen maalle muuttaminen voivat olla osa
nousivat vuokratusta aarimaasta. uudenlaisia elämäntapoja.” (Korkman, O.,
Kolme laatikollista perunaa pääsi Greene, S. & Hantula, K. (2020). ”Lifestyles after
uuteen maakellariin. lockdown. A study on how the COVID-19
5